Tervetuloa Ei oo totta -blogiin

Kouluttaja, konsultti ja tietokirjailija kertoo omista ja muiden mokista
- ja oppii niistä. Alaani ovat kirjoittaminen, bloggaaminen, viestintä ja asiakkuudenhoito.
Jos inhoat oman kantapään kautta oppimista, hyödynnä näitä kokemuksia.

Katleena Kortesuo - kouluttaja, konsultti ja tietokirjailija.

Blogiarkisto Tammikuu 2012

31.01.2012 // 07:25 // Katleena

Pekka vai Sauli?

Sunnuntaina menen taas äänestämään. Kaksi suosikkiehdokastani ja suosikkipuoluettani ovat jatkossa, joten minulle kelpaa presidentiksi kumpi tahansa.

Netti on täynnä perusteluja sille, miksi pitäisi äänestää Pekkaa tai Saulia. Osa perusteluista on absurdeja: "Se on homo!", "Sillä on huono ylioppilastodistus!", "Sillä on nuori puoliso!" tai "Se on sivari!" (Nämä argumentit ovat jonkun äänestäjän mielestä myönteisiä piirteitä - ja toisen mielestä kielteisiä. Silti kaikki nämä ovat typeriä sivuseikkoja.)

Onneksi suurin osa perusteluista on järkeviä. Useimpien mielestä presidentin pitää edustaa omaa arvomaailmaa. Moni tekee valintansa myös sillä perusteella, että presidentillä pitää olla ymmärrystä taloudesta tai ulkopolitiikasta.

Yksi järkiperustelu on jäänyt uupumaan.

Äänestän Pekka Haavistoa siksi, että en halua yhdenkään presidentin saavan ylivoimaista voittoa. Sauli Niinistön on paljon terveellisempää päästä presidentiksi pienellä äänienemmistöllä kuin suurella.

Sekin on tärkeä viesti, että ketään ei haluta presidentiksi Georgian Saakašvili-tekniikalla eli 97 prosentin äänivyöryllä.

Toki tämä perustelu on pätevä vain silloin, jos molemmat vaihtoehdot tuntuvat yhtä hyviltä. Sen sijaan jos oma presidenttikanta on ratkennut muuta kautta, tällä argumentilla ei luonnollisestikaan ole väliä.

29.01.2012 // 21:24 // Katleena

Ota lusikka *mihin* käteen?

Mieheni työkaveri ihmetteli, miksi kehotetaan ottamaan lusikka kauniiseen käteen, kun jotakuta käsketään sopeutumaan tilanteeseen. Miksei sanota, että lusikka pitää ottaa käteen kauniisti?

Sanonnan takana on entisaikojen uskomukset: vasenta kättä pidettiin huonompana ja jopa paholaisen kätenä. Sen sijaan oikea käsi oli "parempi" ja "kauniimpi" käsi.

Vasenta kättä saatettiin sanoa huonoksi kädeksi, rumaksi kädeksi, kurakädeksi tai metsänpuoleiseksi kädeksi.

Kun siis lusikka käsketään ottamaan kauniiseen käteen tai koreaan käteen, sillä tarkoitetaan oikeanpuoleista kouraa. Vasenkätisten oli entisaikaan syytä sopeutua olosuhteisiin - eli käyttämään oikeaa kättänsä.

28.01.2012 // 22:03 // Katleena

Kymmenen tapaa mokata verkkokeskustelu

Sosiaalisessa mediassa keskustellaan ja kommentoidaan. Verkkokeskustelu on se voima, jolla FB-sivu herää eloon, Twitter-tili saa seuraajia ja blogi puksuttaa eteenpäin.

Niinpä päätin listata aloittelijoita varten kymmenen huonoa keskustelutapaa, joilla saa taatusti muiden vihat niskoilleen.

1) "Mä annan suuntaviivat, loput pitää päätellä."

Olet väärässä!

Voit olla tarpeen mukaan kriittinen tai kannustava, mutta perustele ja yksilöi näkemyksesi.

2) "Masokistilla on aina mukavaa."

Tämä blogi on aina ollut yhtä huono. Ihan turhaan tulin. Tässäkään tekstissä ei taaskaan ollut mitään järkeä.

Huonoja blogeja on maailma täynnä, joten älä kiusaa itseäsi menemällä niihin. Jos blogilla on vakiintunut lukijakunta, bloggaaja ei muuta tyyliään sinun kommenttisi vuoksi.

3) "Osaan ilmaista itseäni muutamalla merkillä."

???!!!111

Pelkät kysymysmerkit tai huutomerkit eivät kerro, mikä sinulle on epäselvää. Jos sinulla on kysyttävää, kerro se sanoin, älä merkein.

4) "Mä olen hei niin sisäpiirissä!"

Hyvä pointti! Tosta tuli mieleen viime uusi vuosi. :) Muistat varmaan - 'Seteli, pinkopahvi ja hölkyn-kölkyn'? Ou jea ja jetsulleen, kuten sanonta silloin kuului!

Jos sinulla on inside-juttuja, jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa:
1) Ota yhteyttä kirjoittajaan yksityiskanavan kautta tai suppeammassa foorumissa.
2) Selitä muillekin kommentoijille, mitä sisäpiirivitsi tarkoitti (jos kehtaat).

5) "Rakastan yksityiskohtia."

Muuten kiva teksti vaaleista, mutta 'agressiivinen' olisi pitänyt kirjoittaa kahdella g:llä.

Satunnaisella kielivirheellä tai tyylihorjahduksella ei ole mitään väliä, ellei puhe ollut nimenomaan aggressiivinen-sanan oikeinkirjoituksesta tai juuri aggressioista, jolloin päätermi pitäisi kirjoittaa oikein. Jos huomaat toistuvan kielivirheen, voit antaa kirjoittajalle palautetta yksityiskanavassa, jos välttämättä haluat.

6) "Mainostaja täällä moikka!"

Hyvä status kelloista! Laadukkaita kelloja saat muuten mun verkkokaupastani: www.kellopuoti-kilikali.fi.

Useimmat verkkokeskustelijat vieroksuvat mainostamista, varsinkin jos se on päälleliimatun ilmeistä.

7) "Olen yhden asian ihminen."

Hienoja kuvia kelloista! Miksi hiivatissa täällä on muuten niin paljon homoja? Homot pois Suomesta! Ei täällä sodittu niiden takia!

Vaikka rakastaisit väittelyä jostain aiheesta, älä käännä väkisin keskustelua siihen. On olemassa muitakin keskustelunaiheita.

8) "Ajatukseni poukkoilevat - ota kiinni!"

Aika kiinnostavaa - ei tullut monelle mieleen... Asiaa vierestä ja sen ohitsekin. Kiva huomata että muillakin on ollut samaa. Jaa-a... Kokemukset. Ne opettavat.

Kukaan ei ymmärrä sinua, ellet täsmennä ajatuksenvirtaasi. Muista, että muut eivät näe pääsi sisään, eivätkä he pysty arvaamaan, mihin viittaat.

9) "Ei sn kieli opin nii välii."

aivan sika hvyä idea mä oleb aivanliekeisä sun ajatuskista voistasko me tvata?

Voit rauhassa käyttää oman tyylisi mukaan puhekieltä tai kirjakieltä, mutta rajansa lyöntivirheilläkin. Kukaan ei taatusti halua tavata, jos tekstisi näyttää siltä, kuin mammutti olisi vahingossa istahtanut näppäimistösi päälle.

10) "Tarvitsen psykologia."

S**tanan v*tun ääliö! Miksi edes julkaiset mitään! Tapa ittes!

 Oletko kuullut tarinaa kepistä ja porkkanasta? Vaihda keppi porkkanaan, niin voit saada tuloksia.

28.01.2012 // 10:32 // Katleena

"Kaikki haluavat minut!"

Erilaisten tapahtumien mainoksissa esitellään tietenkin esiintyjät. Useimmat tietänevät, että nämä esittelytekstit on laatinut aina esiintyjä itse. (Joskus laatija voi toki olla esiintyjän edustaja, mutta esiintyjältä pyydetään silti aina kuittaus.)

Minultakin on monesti pyydetty kolmannessa persoonassa kirjoitettuja esittelyjä: "Katleena on..." Tällaisen esittelyn kirjoittaminen on aina tasapainoilua. Toisaalta pitäisi kehua omaa osaamista, jotta tapahtuma myy, mutta toisaalta ei saisi olla liian äitelä.

Nyt olen löytänyt hyvän ja vaatimattoman mallin. Mitä tuumaatte tästä?

Katleena Kortesuo on Suomen seuratuin blogialan yrittäjä ja kirjoittaja. Itseään määrätietoisesti median, kirjoittamisen ja tietokirjallisuuden saroilla markkinoinut bisnesnainen on onnistunut luomaan uniikin tuotteen, Katleenan, joka konseptina on kasvanut jo kansainvälisen tason brändiksi.

Kaikki tuntevat Katleenan.

Kaikki haluavat Katleenan.

Kirjoittaminen, esiintyminen ja puhuminen ovat Katleenan elämäntavan kantavat pilarit, joiden kautta hän ilmaisee itseään ja paljastaa rivien välistä niitä asioita, joita moni toimittaja on jo kauan yrittänyt urkkia – tosin huonolla menestyksellä, sillä Katleena tuntee pelin säännöt usein toimittajia paremmin.

Katleena on osoittanut toteuttavansa kaiken mitä haluaa – ja millintarkalla työllä. Blogin rohkea ja nöyristelemätön ote hehkuu Katleenan luontaista vetovoimaa, joka tarttuu yleisöön myös livekeikoilla.

Mitä tykkäsitte? Menikö överiksi? Mutta kyllä tätä muutkin käyttävät.

25.01.2012 // 21:11 // Katleena

No tässäpä selkeä ilmaisu

Sain kutsun johonkin tutkimuspaneeliin. Ensin olisi pitänyt antaa omat taustatiedot verkkolomakkeelle. Lomakkeen alussa oli näin älykäs ohjeistus:

Täyttämällä tämän lomakkeen voimme lähettää sinulle tutkimuksia paremmin juuri sinua kiinnostavista aiheista ja autat meitä tekemään luotettavampia analyysejä tutkimustuloksista.

Tutkimustalo aikoo siis täyttää itse oman lomakkeensa. No mitä hiivattia minulta enää tarvitaan?

Tutkimusfirma halusi kenties sanoa näin:

Kun täytät tämän lomakkeen, voimme lähettää sinulle tutkimuksia paremmin juuri sinua kiinnostavista aiheista. Samalla autat meitä tekemään luotettavampia analyysejä tutkimustuloksista.

Nyt täytyy toivoa, että kyseinen pulju osaa asettaa kysymyksensä paremmin kuluttajapaneeleissa. Ainakaan minä en jaksa vastata tutkimuksiin, joissa on raskaita lauserakenteita ja epäselviä ohjeita.

Tarinan opetus: Kun ostat kalliin tutkimuksen, tarkista tutkimustalon käyttämä kieli. Jos tutkimuksen kysymykset ovat epäselviä, et saa rahoillesi vastinetta. Vastausprosentti jää surkeaksi ja tulokset ovat epätarkkoja.

25.01.2012 // 15:34 // Katleena

Viimeinen strippaus

Nyt viimeinenkin Kakkonen on ykkönen -sarjakuvaideani sai piirroksen ympärilleen:

25.01.2012 // 07:29 // Katleena

Auta naista Fingerporissa - voita kirja

Apua! En pysty julkaisemaan viimeistä Fingerpori-ideaani, koska en löydä Jarlan tuotannosta sopivaa pohjaa.

Tarvitsisin stripin, jossa Heimo Vesa pitää luentoa tai tiedotustilaisuutta. Hän puhuu jotakin, yleisöstä tulee kysymys ja Heimo vastaa siihen.

Olen nyt kelannut eestaas Hesarin ja Aamulehden arkistoja, mutta en ole löytänyt sopivaa pohjaa. Jos sinulla sattuu olemaan linkki sopivaan strippiin, pistäthän sen kommentteihin?

Se, joka ensimmäisenä lisää kommentteihin oikeanlaisen, ideaani istuvan linkin, saa itselleen jonkin rustaamani kirjan. En tosin tiedä, onko se palkinto vai rangaistus.

Edit klo 14: Jos jätät strippi-idean, merkitse kommenttiin koko nimesi ja vaikka firmasi. Näin kirja päätyy oikealle vinkkaajalle.

25.01.2012 // 07:23 // Katleena

Olen seksisti

Sain kaveriltani Aleksilta tekstarin:

Moi kirjailija! Oon Hesassa [automerkin] myynti/markkinointikoulutuksessa ja parhaillaan lueskellaan Asiakaskokemus-kirjaa! Kouluttaja käski välittää terveiset, että aivan loistavaa materiaalia. :D

Vastasin saman tien:

Wohoo! Sano terveisiä, että kouluttaja on selvästikin viisas mies.

Allulta tuli vastaus:

Se on nainen. :D

Nolo vastaukseni:

Voi apua, mä olen seksisti. :(

Vieläkin hävettää.

23.01.2012 // 21:58 // Katleena

Strippausta, osa II

Tässä toinen käsikirjoitukseni Jarla-Haavisto-sarjakuvakisaan:

Edellinen Fingerporihkoni ilmestyi viikonloppuna, ja viimeinen tulee julki ennen perjantaita.

21.01.2012 // 09:43 // Katleena

No nyt se bloggaaja strippaa

En voittanutkaan Jarlan sarjakuvaideakilpailua. Olin niin epätoivoinen, että melkein lähdin Rinkelinmäen jäähalliin ylläni paita, jossa lukee HPK ON HOMO.

Olen kuitenkin niin huono kirjoittaja, että en osannut tekstata tuotakaan. Jäin kotiin ja murjotin.

Lopulta minut läpäisi oivalluksen kirkas valo. Voinhan julkaista strippi-ideani itsekin!

Kisassa piti siis ideoida Fingerpori- ja Kakkonen on ykkönen -aiheisia strippejä. Nyt kun Jarla ei kuvittanutkaan näitä, jouduin tekemään sen itse. Onneksi Jarla kertoo omilla sivuillaan, että hänelle sopii kuvien satiirinen muokkaus.

Ensimmäinen kilpailuehdotukseni: