Blogiarkisto 2012
Opetusvideo yritystaloudesta
Olin tiistain kotona pitämässä muksujen sairastupaa. Aamupalalla esikoinen mietti, että ananaskirsikat olivat alennuksessa, koska flunssakautena ihmiset tarvitsevat paljon vitamiineja.
Tästä päädyimme keskustelemaan yritystaloudesta. Mitä syitä on antaa alennusta ja mihin ne ananaskirsikoista maksetut eurot menevät?
Tuloksena oli neliminuuttinen opetusvideo yritystaloudesta. Vaihdoimme ananaskirsikat mansikoihin, koska leikkihuoneen rekvisiitasta ei löytynyt ananaskirsikoita. (Yksi kouluttajan työn tyypillisimmistä ongelmista on koulutustilan puutteellinen varustus.)
Kaksoispiste loppusulku
Eräs taikuritutuistani on 19-vuotias sokea taikuri, Ronja Oja. On huikeaa, että hän ylittää kepein askelin sokeuden, joka jollekulle toiselle olisi suoranainen este taikuudelle.
Ronja käyttää nettisurffailuun ruudunlukuohjelmaa ja puhesyntetisaattoria, joka lukee hänelle ääneen kaikki netistä löytyvät tekstit. Kysyin Ronjalta tänään, kuinka hänen lukuohjelmansa tulkitsee hymiöt. Tunnistaako ohjelma hymiön ja lukee sen ääneen: "naurava hymiö" tai "surullinen hymiö"?
Pohdin myös sitä, josko ohjelma nauraisi tai itkisi ääneen hymiön mukaan. Siinä olisi draamaa.
Ronja kertoi, että ohjelma lukee hymiön vain tylsästi "kaksoispiste loppusulku". Harmillista.
Nyt vetoan puhesyntetisaattorin kehittäjiin. Enemmän draamaa kehiin! Olisi upeaa, jos puhesyntetisaattori nauraisi ja itkisi hymiöiden tahdissa. Samalla se voisi tunnistaa sarkasmin ja korostaa sitä äänensävyllään. Ehkä syntetisaattori voisi myös tunnistaa vitsit ja pidätellä nauruaan niitä ääneen lukiessaan.
Hienointa olisi, jos puhesyntetisaattorin tyylin voisi valita. Kyyninen syntikka reagoisi kaikkeen sarkastisesti, ja se kuittailisi käyttäjälleen alentuvasti tämän kirjanmerkeistä. Sen sijaan tiukkapipoinen syntikka korvaisi kaikki kirosanat toteamuksilla "tuhma sana" ja "tosi tuhma sana". Lisäksi se pakottaisi kävijänsä aika ajoin vierailemaan vanhoillis-uskonnollisilla sivustoilla.
Lukuohjelmien tuotekehityksessä on ilmiselvä aukko.
Paskimmat bloggausvinkit
Varoitus: Tämä on turhautunut postaus. Olen mennyt lukemaan laaduttomia blogeja.
Olen nimittäin puolen vuoden aikana törmännyt erilaisiin nettimarkkinointifirmoihin ja blogivinkkisivustoihin. (Nyt jätän tarkoituksella linkittämättä kyseisiin puljuihin enkä edes mainitse niiden nimiä.)
Kahdesta asiasta olen varma:
- Nämä firmat osaavat hakukoneoptimoinnin, nettimainonnan ja erilaiset verkkoansaintamallit paremmin kuin minä.
- Siinä vaiheessa kun kyseiset firmat ryhtyvät antamaan kirjoitusvinkkejä, ne astuvat väärän kokoisiin saappaisiin. Näiden firmojen kirjoitustaidot ovat - sanon tämän kauniimmin kuin otsikossa - vuorokausi sitten syötyä sapuskaa.
Jos nettimarkkinointifirmat myyvät kirjoitusvinkkejä, bisnes muuttuu asiakkaiden huijaamiseksi. Kun epämääräinen nettipulju antaa puolivillaisia neuvoja verkkotekstien tekoon ja ottaa niistä kaiken lisäksi rahaa, minulla nousevat karvat pystyyn.
Otetaanpa esimerkkejä näiden firmojen surkeista kirjoitusneuvoista. Olen muuttanut niitä hitusen, niin että ette pysty kovin helposti googlaamaan lähdefirmoja. Oleellisimmat mokat ovat tallella, mutta joitain sanoja ja sanajärjestyksiä muutin sen verran, että hakukone ei ainakaan aivan heti löydä kyseisiä blogeja.
(Jos muuten satut törmäämään kyseisiin blogeihin, ethän lisää niiden nimiä tai osoitteita kommentteihin? Ne eivät ansaitse yhtään enempää huomiota.)
Näytteitä esimerkkiblogeista
Teksti on ulkonäöltä tyylikäs
Mitä hiivattia? Missä on persoonapääte? Teksti voi olla ulkonäöltään tyylikäs, mutta ilman persoonapäätettä se ei oikein täytä vaatimuksia.
Voit saada tekstistäsi visuaalisesti selkeämmän ja tyylikkäämmän panemalla eri suuruisia otsikoita, painikkeita, numeroita ja nuolia yms. oikeisiin paikkoihin postauksessa.
Siis häh? Mitkä ovat niitä "oikeita paikkoja", joihin otsikoita ja painikkeita pitää lisätä? Ja onko tulos todella selkeämpi, jos törkkään nuolia ja numeroita sinne tänne? Entä mitä tarkoittaa "yms."? Voi apua. Kaiken lisäksi erisuuruinen on yhdyssana.
Tämä tuli eteen useammallekkin bloggaajalle, jotka kysyivät neuvoja siitä mistä itseasiassa kirjoittaisi?
Aaargh. Pupilleihini puhkesi juuri ihottuma.
Aloitetaanpa siitä, että
a) itse asiassa kirjoitetaan erikseen
b) kin-päätteessä on vain yksi k-kirjain
c) mistä-sanan eteen tulee pilkku
d) kysymysmerkkiä ei tarvita toteavaan virkkeeseen.
Sitten voimme pohtia, kannattaako tehdä yksinkertaisesta asiasta monimutkaista virkettä. Sanoisin asian mieluummin näin: "Tämä kysymys tuli eteen monelle bloggaajalle: mistä kirjoittaisi?"
10 ihmistä löytää teksti ajatuksia enemmän kuin 1.
"Yhdys sanojen oikein kirjoitus on vaikeaa." Anteeksi sarkasmini, mutta jos antaa toisille kirjoitusvinkkejä, pitäisi osata edes perusyhdyssanat. Lisäksi numerot yksi ja kymmenen kannattaa kirjoittaa tällaisessa yhteydessä kirjaimin.
* * *
Maallikko saa tehdä kirjoitusvirheitä niin paljon kuin haluaa. Kirjoittamisen ammattilainenkin saa tehdä pieniä kirjoitusvirheitä. Jokainenhan niitä tekee joskus.
Mutta se on jo moraalitonta toimintaa, kun nettimarkkinointifirma väittää antavansa kirjoitusvinkkejä ja samalla tuottaa itse alakoulutasoista tekstiä.
Suutari pysyköön lestissään ja nettimarkkinoija hakukoneoptimoinnissaan.
Älä kirjoita niin kuin minä
Pidän sähköpostia arkisena pikaviestintäkanavana, joten en oikolue kovin tarkkaan lähettämiäni meilejä. Useimmiten huomaan kirjoitusvirheeni vasta jälkikäteen.
Kokosin oheen tuoreimmat muistisääntöni, jotka olen oppinut kipeästi kantapään kautta. Kaikki lainaukset ovat siis kirjoittamistani meileistä.
1) Vastaus-sanassa on kaksi a-kirjainta.
Ei näin:
Kiitos nopeasta vastuksesta
2) Toivottaa-sanassa on keskellä v-kirjain.
Ei näin:
Hauskaa työpäivää toitotellen
3) Kaikki-sanaan kuuluu kaksi i-kirjainta.
Ei näin:
Osallistujat ovat kakki asiantuntijoita - -
4) Speksit-sanaan kuuluu p-kirjain.
Ei näin:
Uusien seksien mukaan - -
5) Multitaskaus-sanassa on kaksi t-kirjainta.
Ei näin:
Olen kova multipaskaaja - -
Onneksi tämä viimeinen ei koskaan mennyt asiakkaalle asti.
Saavatko tyhmät lukea blogeja?
Seuraan professori ja yleisnero* Jukka Kemppisen blogia. Suosittelen samaa muillekin.
* Tässä en ole sarkastinen, vaan Kemppinen on oikeasti älykäs monen alan osaaja.
Kemppisen tekstit ovat vaikeita. Tuoreessa postauksessaan hän kuvailee itse omaa tyyliään:
Käytän näissä kirjoitelmissani yksinkertaista rakennetta. Aiheita on tavallisesti kaksi. Vaihdan aiheesta toiseen näennäisen oikullisesti. Joillekin lukijoille tämä on sekavuutta. Jotkut ärtyvät. Itse en sure, että luteet putoavat lipusta. [- -] Vaikka en halua tietää mitään lähempää lukijoistani, kuvittelen kaksi tai neljä tuhatta päivittäistä lukijaani ja kirjoittajan omahyväisyydellä ajattelen, että taitavat olla fiksua väkeä joka sorkka.
Jokainen bloggaaja haluaa, että hänen tekstejään luetaan. Muutenhan kirjoittaisimme kaikki pöytälaatikkoon.
Kemppinen haluaa, että hänen tekstejään lukevat vain fiksut. Hänen tarkoituksellisesti poukkoileva kirjoitustapansa ja vaikeat aiheensa karkottavat lukijoista ne tyhmät. Luteet, kuten Kemppinen itse sanoo.
Itse olen ottanut toisenlaisen lähestymiskulman.
Tavoitteenani on, että EOT-blogi tuottaa hyötyä kaikille, olipa lukijan älykkyysosamäärä tai koulutus mikä tahansa. Jos kirjoitan kielioppisäännöistä tai selkeästä tekstistä, vinkit ja keskustelu ovat avoinna joka ikiselle.
Olen viritellyt itselleni asiantuntijabloggaajan eettisen ohjeistuksen. Ohjeistukseni perustuu vastavuoroisuuteen. Jokainen meistä on saanut yhteiskunnalta ilmaisen koulutuksen, joten velvollisuutemme on myös tuottaa silloin tällöin ilmaista hyötyä yhteiskunnalle.
Lähiaikoina on puhuttu paljon siitä, että yhteiskunta eriarvoistuu ja jakautuu kahtia. Tuloerot ovat isoja; yhä useampi syrjäytyy.
Niinpä on oleellista, että tieto on mahdollisimman monen saatavilla. En halua kirjoittaa tekstejäni niin vaikeiksi, että vain "sivistyneet", "koulutetut" tai "älykkäät" tulevat blogiini. Jos joku loukkaantuu siitä, että tekstini ovat liian helppoja, hän voi mennä lukemaan Kemppistä.
Tämä on minulle äärimmäisen tärkeä asia: se on itse asiassa oma elämäntavoitteeni. Haluan olla hyödyksi muille. Blogissa teen sitä ilmaiseksi.
Kaikkein rakkaimmat saamani palautteet ovat olleet henkilökohtaisia meilejä. Niiden lähettäjät ovat kertoneet - joskus kirjoitusvirheiden kera - että EOT-blogista on ollut hyötyä heille omassa arjessa.
Saavatkohan Kemppisen lukijat tehdä kirjoitusvirheitä?
Tunnistatko tästä lauseesta Sonerasi?
Joidenkin ääliöbrändääjien mielestä brändin nimi voi ihan hyvin olla kieliopin vastainen.
Oppi lienee tullut joltain amerikan gurulta, jonka kielikorva sanoo, että Sonera ja Sonerani ovat kaksi eri sanaa ja että yhdysviiva on omituinen välimerkki.
Sitten me suomalaiset uskomme ontuvaa brändäysoppia, vaikka oma kielemme on tyystin erilainen kuin englanti.
Tuloksena on kielikorvan vastaisia sanayhdistelmiä, joista puuttuvat taivutusmuodot, yhdysviivat ja persoonapäätteet.
"Minun Sonera" (Pitäisi tietenkin olla Minun Sonerani.)
"Yle Uutiset" (Pitäisi olla Ylen uutiset tai Yle-uutiset.)
"Nordea Pankki" (Pitäisi olla Nordea-pankki tai vain Nordea.)
Voisiko pliis jonkin pörssiyhtiön ylimmäinen brändipäällikkö kertoa, mitä haittaa on kieliopin mukaisista kirjoitusasuista?
Minä nimittäin pystyn kertomaan, mitä haittaa on kieliopin vastaisista muodoista:
- Niitä on usein vaikea taivuttaa ja käyttää suorasanaisessa tekstissä.
- Ne antavat kehittelijästään varsin aivottoman kuvan.
- Ne vihlovat kielikorvaa yhtä paljon kuin riitasointu sävelkorvaa.
- Kieliopin vastaisia muotoja on vaikea opettaa yrityksen työntekijöille, koska niihin ei ole kieliopin tuottamaa muistisääntöä. Tuloksena on monta erilaista kirjoitusasua ja entistä sekavampi brändimaailma.
- Asiakkaat ja yhteistyökumppanit käyttävät brändin nimeä "väärin" - siis kieliopillisesti oikein.
- Kieliopin pienet asiat kuten yhdysviivat, taivutuspäätteet ja persoonapäätteet auttavat lukijaa hahmottamaan tekstin nopeammin. Jos ne puuttuvat, lukeminen on hitaampaa.
Jos käytämme taivutusmuotoja tai väliviivaa, murtuuko brändi? Ja miten hiivatissa se sen tekisi?
Jos jokin brändi haluaa pitää nimensä kielenvastaisella linjalla, suosittelen olemaan looginen. Silloin pitää jättää toimarinkin nimi taivuttamatta:
Auto Oyj:n uuden toimitusjohtajan, henkilön Marja-Liisa Mastola mielestä on välttämätöntä - -.
Samalla ehdotan, että jos toimitusjohtajan nimi ei ole tarpeeksi cooli ja brändiä tukeva, sekin pitää muuttaa.
Auto Oyj:n uuden toimitusjohtajan, henkilön Marja-Liisa Maasturi mielestä on välttämätöntä - -.
Jos olemme johdonmukaisia loppuun asti, suosittelen saman tien poistamaan tekstistä kaikki yhdysviivat ja taivutusmuodot. Kyllä nyt pysyy brändi kiiltävänä!
Auto Oyj uusi toimitusjohtaja, henkilö Maisa Maasturi mieli olla välttämätön - -.
Abiristeilylle!
Lähden illalla abiristeilylle valvojaksi.
Epäilen, että se on elämäni huonoin päätös. Twitterissä Jan Stenberg totesi rohkaisevasti, että se on myös elämäni viimeinen päätös.
Twitteristä ja Facebookista tuli muitakin kannustavia kommentteja. Yksi hauskimmista oli Tapio Parkkarin:
Helpompi vahtia kapallista kirppuja kuin abeja risteilyllä.
Ajattelin joka tapauksessa tweetata laivan kuulumisia hashtagilla* #Abiristeily. Saa nähdä, mitä sieltä tulee.
Seuratkaa siis tuota hashtagia, samalla kun istutte tylsistyneinä ja kateellisina näyttöjenne ääressä ja juotte kylmennyttä kahvia. Hähää!
* Jos et tajunnut etkä ole Twitterissä, voit silti seurata tweettejä ja kaivata merelle tällä haulla.
PS. Valvonnassani on kymmenpäinen abilauma. Tavoitteenani on tuoda porukasta 70 % ehjänä kotiin. Se on ehkä kunnianhimoinen tavoite, mutta vanhana partiojohtajana pystyn kyllä siihen.
Edit la 18.2. klo 8.50: Petteri Uusitalo kokosi ansiokkaasti kaikesta Storify-tarinan. Kaunista.
Tietokirjakustantamoiden yhteystietoja
Huh mikä urakka!
Kokosin suurimpien yleiskustantamoiden yhteystiedot Pinterest-palveluun Haluatko tietokirjaiijaksi? -tauluun. Olen jo pitkään halunnut koota niitä yhteen, ja nyt tuli samalla testattua Pinterest.
Jos sinulla on kirjaidea, valitse taulusta haluamasi kustantamot ja ehdota niille ideaasi. Jos taas taulusta puuttuu iso yleiskustantamo, vinkkaa toki minulle, niin lisään sinne puuttuvan firman.
Urakka oli melkoinen, koska jostain syystä kustantamot piilottelevat yhteystietojaan äärimmäisen tehokkaasti. Yllättävän harvalla on etusivullaan "Haluatko kirjailijaksi?" -painike - vaikka kirjailijat ovat kustantamon elinehto. Sanoma Prolta en löytänyt oikeaa sivua lainkaan, joten kaivoin yhteystiedot meilistäni.
Jos vielä kaipaat vinkkejä kustannussopparin saamiseksi, ne löytyvät vanhoista postauksistani:
Olen yleensä helppo, useimmiten varma
Sain tänään paketin, joka sai minut itkemään. Siis ihan oikeasti kyynelehtimään.
Paketti tuli täysin vieraalta ihmiseltä. Siinä oli kirja, jossa oli minulle varta vasten laaditut kannet:

En tuntenut lähettäjää, mutta hän sanoi saatteessaan lukeneensa blogiani jo pidemmän aikaa. Saatteessa kerrottiin, että kirja oli kiitos minulle EOT-blogin kirjoittamisesta.
Kirjan mukana tuli tietenkin vakuuttavan näköinen käyntikortti. Lähettäjä oli graafisen suunnittelutoimiston toimari; kirja oli hänen yhtiökumppaninsa puoliksi kirjoittama.
En ole pelkästään helppo, vaan olen varma. Minä itkin tuon saatteen ja kannen kauniin lauseen vuoksi. Kohdistettu kehu uppoaa minuun kuin liimattava bonustarra Valittujen Palojen tilaajaan.
Soitin lähettäjälle ja kiitin lahjasta. Hän sanoi toivovansa, että pidän kirjasta - onhan se blogini aihepiiriin liittyvä.
Vaikka olen helppo ja usein varma, ymmärrän silti pelin hengen. Personoitu kirjankansi on markkinointipanostus. Kirjan lähettäjä on ehkä miettinyt, mainitsenko hänen yrityksensä EOT-blogissa, arvostelenko kirjan tai kiinnostunko graafisen suunnittelutoimiston palveluista.
Uskon kyllä, että lähettäjä on silti jokaisen sanansa takana. Kirjehän voi olla yhtä aikaa molempia: sekä vilpitön kiitos että pahuksen pätevää markkinointia.
Lähettäjä oli Sissyn Miitre Virtanen.
Kerron tämän, koska hyvä kirja ja taitava markkinointi ansaitsee krediittejä.
Kerron tämän myös siksi, koska olen helppo ja usein varma.
Kirja-arvostelu: Voittava kierre - the Winning Helix
Sain taannoin Cristina Anderssonilta hänen kirjoittamansa kirjan The Winning Helix. Kirjasta on olemassa myös suomennos Voittava kierre, jonka on kustantanut WSOYpro.
Kirjassaan Cristina esittelee voittamisen kaksoiskierteen - mallin jolla hän kuvaa oppimisen ja voittamisen prosessia. (Huomautettakoon, että tässä kirjassa voittaminen ei ole muiden polkemista alemmas, vaan oman itsen ylittämistä ja huippusuoritukseen pääsemistä.)
On olemassa kahdenlaisia hyviä kirjoja:
- niitä, joista lukija oppii jotain aivan uutta
- niitä, jotka käsitteellistävät ja järjestelevät lukijan olemassa olevan oman tiedon ja saavat lukijan prosessoimaan omaa tietoaan syvemmäksi.
Jälkimmäiset ovat parempia. Cristinan kirja kuuluu niihin.
Moni ilmiö ja tunnetila omassa historiassani sai ikään kuin kehykset ympärilleen. Löysin kaksoiskierremallista yhtymäkohtia omaan oppimiseeni ja kehittymiseeni vuosien varrella.
Nyt kun Cristinan ansiosta tunnistan oppimisen ja voittamisen eri vaiheet, uskon että pystyn nopeuttamaan kehitystäni - Cristinan sanoin kaksoiskierrettä. Tunnistan tarkemmin, missä vaiheessa olen ja mitä pitää tehdä seuraavaksi.
Kirjan parhaat puolet:
- Ehdoton hyödynnettävyys omassa arjessa
- Napakka rakenne ja looginen eteneminen
- Selkeä grafiikka ja teorian visualisointi
- Laajat viittaukset ajattelijoihin ja kaunokirjallisuuteen
Kirjan isoimmat kehityskohdat:
- Osa sanastosta oli minun englannin kielen taidolleni liian kasvatusteoreettista.
- En aina saanut kaikkea irti Cristinan ja hänen valmentajansa Collinin keskusteluista, koska ne tuntuivat hieman epäkonkreettisilta.
- 1
- 2
- 3
- 4
- seuraava ›
- viimeinen »
Ei oo totta - Katleena Kortesuo


2 tuntia sitten // katleena
Kouluttajan puutuminen on kyllä minullekin tuttua, mutta peruutussyy se ei ole koskaan ollut...
3 tuntia sitten // Sarppa
Toivottavasti et koskaan joudu lähettämään asiakkaillesi viestiä, että koulutustapahtuma on peruttu...
3 tuntia sitten // Harri Länsipuro
Loistava, reiluus vs. laatu.... itseasiassa olisi hyvä saada lasten ja Barbapapojen näkemys...
4 tuntia sitten // katleena
Anitta, kiitos kommentista ja tervetuloa blogiini! Reiluus on kiinnostava ilmiö bisneksess...
8 tuntia sitten // katleena
Outi, olet ihan oikeassa. Minkä tahansa asiantuntijapalvelun ostaminen on pahuksen vaikeaa,...