Blogiarkisto Lokakuu 2011

Uusin kirja uunista ulos

Kirjoitin Liisa-Maria Patjaksen kanssa toisenkin kirjan, ja se on juuri tullut painosta.

Opus on nimeltään Kuka vastaa? Asiakaspalvelu sosiaalisessa mediassa, ja sen on kustantanut Infor.

Kirjassa on varsinaisen leipätekstin lisäksi neljä asiantuntija-artikkelia sosiaalisen median asiakaspalvelusta:

• Tuomas Dahlroos / Veikkaus
• Tiina Lyyra / Suur-Savon Sähkö
• Noora Kykkänen / Infor
• Petteri Järvinen / Petteri Järvinen Oy

Kirjan julkaisusemma on Helsingissä 22.11., joten ilmoittaudu heti. Seminaarin hintaan kuuluu valaistuneita puheenvuoroja, uunituore kirja, herkulliset kahvit sekä katsekontakti kirjailijoihin.

Mokan voi aina pahentaa toisella mokalla

Ike lähetti tekstareita Tukiaiselle. Sitten hän kiisti kaiken. Sitten hän valehteli määrän pienemmäksi. Sitten hän väitti viestitelleensä vain työasioista.

Ike joutui jättämään työnsä.

Pekkarinen puhui ryntäistä. Sitten hän kiisti kaiken. Sitten hän suuttui.

Joutuuko Mauri jättämään työnsä?

Tärkein asia, jonka opin tänään VPK:n kriisiviestintäpäivässä:

Ei ole niin suurta mokaa, etteikö sitä voisi pahentaa valehtelulla ja suuttumisella.

Monenkeskinen ei ole kahdenkeskistä

Luen usein Ajattelun ammattilaista. Siellä filosofi Lauri Järvilehto kertoo selkeällä kielellä isoistakin filosofisista kysymyksistä. Hänen näkökulmansa ja esitystapansa on sellainen, että minunkin kaltaiseni maallikko saa tolkun.

Eilen keskusteluun oli tullut omituinen kommentti nimimerkiltä Matias:

Matias ei ole tajunnut Ajattelun ammattilainen -blogin perimmäistä ideaa. Blogi on suunnattu niille, jotka eivät ole filosofian ammattilaisia. Tällainen kysymys osoittaa huonoa tilannetajua - se on kuin päiväkodin hoitaja kertoisi nelivuotiaille näkemyksensä kognitiivisesta oppimisprosessista.

Kun keskustelee blogissa, täytyy keskustella sen kohderyhmän mukaan. Ei minunkaan blogissani jutella verbien frekventatiivijohdoksista, vaikka ne olisivatkin omasta mielestäni kiinnostavia.

Samanlaista keskustelun kohteliaisuussääntöjen rikkomista on sekin, kun joku vihjaa kommentissaan tuntevansa bloggaajan henkilökohtaisesti: "Nähdäänkö taas keskiviikkona? Muista makkara ja luomiväri, U know! LOL!"

Tällainen keskustelu syrjii muita, koska suurin osa putoaa kärryiltä.

Blogien kommentoinneissa pätee samat normit kuin muissakin keskusteluissa: huomioi kaikki paikallaolijat. On kiusallista, kun keskustelu menee kahdenkeskiseksi niin, että muut eivät pysty ottamaan siihen osaa.

Odotan kiinnostuneena, mitä Lauri Järvilehto vastaa Matiaksen kommenttiin.

Näin korjaat huonoa tekstiä

Opiskeluaikoina tein sivutöikseni kielenkorjausta. Pistin pilkut paikalleen Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen pöytäkirjoista, Kosmopolis-tiedejulkaisusta sekä monesta opinnäytetyöstä.

Hyviä ja keskinkertaisia tekstejä on helppo oikolukea, mutta huonot aiheuttavat päänsärkyä. Tuntipalkka jää mitättömäksi, kun saa oikoluettavakseen surkean tekstin. Prosessi menee näin:

Minulla on selitys päivän toiselle vuokaaviolle. Huomasin nimittäin tänään, että kaavioiden teko on kivaa. Samalla tämä on oheistoimintaa, jolla korvaan oikeat työt.

Propsit Shellin poletille ja palvelutankkaukselle

Hoo! Shellille on tullut ilmainen palvelutankkaus.

Siskoni ajoi tankkaamaan Iittalan Shellille, mutta hän ei ehtinyt ottaa edes bensapistoolia esille, kun huoltoasemalta tuli auttavainen mies paikalle. Shellin työntekijä tankkasi, pesi tuulilasin ja tarjoutui tarkastamaan öljyt ja lasinpesunesteet.

Mies antoi siskolleni tällaisen poletin:

Loistava idea! Asiakas maksaa vain halutessaan, ja kaiken lisäksi euron hinta on naurettavan pieni raha noin suuresta avusta.

Pidän myös poletin yksinkertaisesta viestistä. Siihen ei ole yritetty tunkea mitään ylimääräistä hampurilaistarjousta tai visiolätinää.

* Seuraa pakollinen pilkunviilausosuus. Hyppää yli, jos et kestä. *
Vaihtaisin mikäli-sanan jos-sanaan, lisäisin kaksi puuttuvaa s-kirjainta ja hioisin hieman välimerkkejä. Lisäksi vaihtaisin teitittelyn sinutteluun. Nämä ovat kuitenkin vain detaljeja - kokonaisuus on toimiva sinällään.
* Pilkunviilaus päättyy. Voit hengähtää. *

Siskoni kävi maksamassa euron kassalle ja pyysi poletin mukaansa muistoksi eräälle bloggaajasukulaiselleen.

Mun työni on p*rseestä

Jotkut ihmiset vihaavat työtään. Yleensä he valittavat rankasta kohtalostaan muille.

Onneksi omasta työstä pitämiseen on helppo ratkaisu. Tein kärjistetyn yksinkertaisen kaavion:

Vietämme arkipäivisin puolet valveillaoloajastamme töissä. Ei ole mitään järkeä käyttää tätä puolikasta siihen, että tekee vihaamiaan asioita.

Ammattiaan inhoava ihminen ei taatusti ole tehokas työntekijä saati leppoisa työkaveri. Todennäköisesti työstressi seuraa vapaa-ajallekin, jolloin kotiväki ja kaverit saavat kuulla jatkuvasti tilitystä työongelmista.

(Nyt en muuten puhu siitä, että jollakulla on joskus huono päivä töissä. Sitä saa toki purkaa kotona. Sen sijaan ihmettelen sitä ilmiötä, jossa ihminen vihaa työtään kokonaisuutena ja joka päivä.)

Tilastokeskus ei ole vähään aikaan julkaissut uutta tutkimusta työoloista, mutta vanhatkin julkistukset kertovat karusta ilmiöstä. Työssä ei viihdytä.

Eläkeikää on turha yrittää nostaa väkisin, koska ihmiset eivät pysy sellaisessa työssä, jota he inhoavat. Ammattiaan vihaavat ihmiset päätyvät ennenaikaisille eläkkeille ja sairauslomille - eikä se ole ihme.

Sen sijaan jos ihminen rakastaa duuniaan, hän tekee töitä vielä seitsemänkymppisenäkin voimiensa mukaan. Tiedän monta ihmistä, jotka olisivat voineet jäädä eläkkeelle mutta jotka tekevät yhä työtään nauttien ja pakottomasti.

No mitäs minun pitäisi tehdä?

Toimi äskeisen kaavion mukaan. Älä tapa itseäsi työllä, jota vihaat. Sen sijaan kun teet rakastamaasi työtä, saat arjestasi mielekkäämpää.

Vaihda led-valosi kaljakeissiin

Täällä Hämeenlinnassa paikallinen myymälä piti päivän mittaisen kampanjan: jokaisesta ostoksesta sai pienen led-lampun.

Myymälän kilpailija tuhahti ja lupasi paremman kampanjan: jokaisesta kilpalijan led-lampusta sai kaljakeissin.

Minulla ei ole aavistustakaan, mitä tästä pitäisi oppia, mutta tarina on hauska.

Vierailijapostauksia siellä sun täällä

Olen lähiaikoina rustannut pari vieraskynäpostausta. Jos tunnet suurta uteliaisuutta rinnassasi, niin käy toki katsomassa:

Digimediatoimisto Aucorin blogi Aucoraattori: Yrittäjä on yrittäjälle susi.

Koulutusyritys Inforin blogi: Teksti on uusi musta.

Kuten vakiolukijat tietävät, sekä Aucor että Infor ovat yhteistyökumppaneitani.

Tuunaa sun traktori

Seuraan aika ajoin Lisa Sounion blogia. Kiehtovaa tavaraa – ja tämän määrittelyn saa tulkita sekä suoraan että ironisesti.

Lisa muuten esiluki juuri Asiakaskokemus-kirjamme. Siitä iso kiitos hänelle. (En ole koskaan ollut Lisaan suoraan yhteyksissä saati tavannut häntä, koska yhteinen kustannustoimittajamme Hanna Virusmäki hoiti yhteydenpidon.)

Tänään Lisa kirjoitti Kluuvin kauppahallista. Pari otetta postauksesta:

Kaikki kipinkapin ihailemaan Kluuvin kauppakeskuksessa lauantaina avautuvaa Maatilatori myymälää - Eat & Joy Kluuvin kauppahallia! Kurkistin juuri sisälle ja näin muotoilija Harri Koskisen rakentamassa tinkimaitoa ja kotijogurttia pursuavaa maitokaappia – –

– – Kluuvin kauppahalli ja maatilatori on loistoveto tuoda keskustaan aitoa toritunnelmaa!

Olen ollut nuoruudessani torikauppiaana viisi tai kuusi kesää. Kaikki kunnia tyylikkyydelle ja designille, mutta Harri Koskinen, Kluuvin kauppahalli ja maatilatori eivät taatusti ole aitoa toritunnelmaa.

Mitä aito toritunnelma sitten on? Se on eläkeläispariskuntien identtisiä tuulipukuja, pressumuovisia likaantuneita torikojuja, puluparvia askeleitten välissä, tuoretta kahvia kertakäyttökupista ja helppoheikin kaksi kolmen hinnalla -huutelua. Aito torielämä on rehevää, käsittelemätöntä, ihmistenmukaista arkea – ja yhtä kaukana designista kuin minä merileijonasta.

Ymmärrän hyvin, että pääkaupungin ydinkeskustaan halutaan joskus maalaismaista, nostalgista tunnelmaa. Siitä tulee kuitenkin helposti maalaiselämän idealisointia, jonkinlaista muotoiltua maaseutua, jossa pystytetään trendiväreillä maalattu hytitön traktori kadunkulmaan. Ja sitten ihmiset haaveilevat slow lifesta ja maaseudulla elämisestä, koska se on niiiiin ihanaa.

Kaikki tämä on ihan OK. Nautin itsekin suunnattomasti kauniista muotoilusta, enkä jaksa visuaalista krääsää. Toivon silti jokaisen pohtivan kahta asiaa:

1. Kaupunkiin rakennettu maalaistori on designattu, maaseutua matkiva kokonaisuus. Se ei ole oikeasti maaseutua. Aito toritunnelma löytyy niiltä toreilta, joita ei ole tietoisesti muotoiltu. Aitous ei aina ole kaunista – mutta se on aitoa.
2. Jos jokainen kohta maailmassamme on stailattu puhdasmuotoiseksi ja huipputyylikkääksi, missä on paikka pennittömille mummoille, likaisissa haalareissa kulkevalle remonttiporukalle, mekastaville lapsiperheille ja eläkeläispappojen kahviseuroille? Onko ylimuotoilussa niin iso elitismin riski, että karkotamme osan ihmisistä pois? Onko design-Suomi enää ihmisiä varten ollenkaan?

Taikuri Luttisen opit esiintymiseen

Olin eilen seuraamassa Hämeenlinnan Taikaviikon iltaohjelmaa, jossa Jarmo Luttinen piti 20 minuutin taikuriesityksen ja lisäksi luennoi keskustellen reilun tunnin verran. Setin nimi oli Esiinny luovasti.

Näin Luttista ekaa kertaa livenä, ja kokonaisuus oli vakuuttava. Oli hauskaa tunnistaa joitain perustemppuja, joita jo itsekin osaan toteuttaa – mutta en esittää.

Ammattilaisen käsissä ja oikean tarinan höystämänä ne perustemput muuttuivat joksikin paljon suuremmaksi kuin omat huivin hävittämiseni ja narun katkaisemiseni ja korjaamiseni. Oli vain katsottava ja tunnustettava nöyränä, että paljon on minulla vielä opittavaa.

Luennolta poimin muutamia Luttisen teesejä, jotka sopivat kenen tahansa esiintyjän pohdittaviksi.

• Ymmärrä kuka olet. Älä kerro vitsejä, jos ne eivät istu suuhusi.
• Ota aito kontakti yleisöön ja tilanteeseen. Älä soita ulkomuistista suutasi kuin gramofonia.
• Tee teknisten laitteiden käytölle varasuunnitelma, minkä ansiosta pääset aina kuiville. Se vähentää esiintymisjännitystä.
• Päästä irti yli-ihmistunteesta, joka saattaa vallata menestyvän esiintyjän. Kun saat myrskyisät aplodit, älä ota niitä itsellesi, vaan ajattele niiden kuuluvan kaikille esiintyjille, joilta olet oppinut ammattisi.
• Kun mokaat esityksesi oikein pahasti, se ei vie ihmisarvoasi. Olet yhä veli, isä, poika ja aviopuoliso, ja arvokas niissä asioissa.

Tapahtumaan oli varattu paikkoja 30 osallistujalle, mutta meitä oli vain kymmenkunta. Tapahtuman järjestäjiä varmasti harmitti, mutta vähäinen katsojakunta oli meidän voittomme. Loppuillan keskustelu saman pöydän ääressä oli intensiivinen ja jakava.

Jarmo Luttisella on takanaan rankkoja kokemuksia, ja sen näki hänestä hyvällä tavalla. Harvoin tapaa ihmistä, joka on niin sinut itsensä kanssa kuin Luttinen.