Blogiarkisto Syyskuu 2011

Mikä vikana viestinnässä? (Osa III)

Jatkan vielä yhden postauksen verran Viestintäpäällikön koulutusohjelman herättämiä epäsopivia ajatuksia:

3. Viestintä tuottaa turhaa rojua.

Liian monessa yrityksessä mitataan tehtyjen tiedotteiden määrää. Tämän vuoksi maailma on täynnä huonoja tiedotteita, jotka lentävät suoraan toimitusten roskakoreihin. Onneksi näitä turhuuksia ei enää lähetellä paperilla tai faksilla, vaan ne kulkevat sähköisesti.

Viestintä ei paneudu oleellisiin asioihin. Vuosikertomusta viilataan viikkotolkulla ja esitteiden värisävyjä ja kuvarajauksia säädetään kokonaisen työryhmän voimin. Sen sijaan olisi tärkeämpää valmentaa firman huippuasiantuntija pitämään unohtumaton puheenvuoro seminaarissa, joka täynnä kohderyhmää. Yhtä tärkeää on, että viestintä kurkistaisi joskus asiakaspalvelun maailmaan ja katsoisi, millaisia viestejä sieltä lähtee asiakkaille.

Heti kun viestintä lopettaa pikkuasioiden kanssa puuhastelun, se pääsee hyödyttämään bisnestä ihan oikeasti.

Mikä vikana viestinnässä? (Osa II)

Jatkan Viestintäpäällikön koulutusohjelman herättämiä epäsopivia ajatuksia:

2. Mitä hyötyä on viestinnän mittaamisesta?

Viestinnän tutkimuksissa ja mittareissa on enemmän epäilyttäviä seikkoja kuin varmoja hyötyjä.

• Vaikka kohderyhmätunnettuus olisi erinomaista, se ei välttämättä näy viivan alla. (Kaikki tunsivat hampurilaisketju Carrolsin, mutta ihmiset eivät silti syöneet siellä. Kilpailija Hesburger tuli ja osti.) Viestinnän tehokkuustutkimukset saattavat näyttää huippulukemia, mutta se ei välttämättä näy myynnissä lainkaan.
• Mielikuvamittaukset ovat aina hähmäistä touhua. Kadulla kulkeva Pertti Perusjätkä tai kiireinen Toini Toimitusjohtaja ruksii kysymyslomakkeeseen satunnaisia arvailuja, eikä hän välttämättä toimi lainkaan väittämällään tavalla.
• On helppo mitata ja seurata vääriä asioita. Vaikka organisaatiolla olisi 50 000 Facebook-tykkääjää, nämä eivät välttämättä ole ostavia asiakkaita vaan vain satunnaisia klikkailijoita. Arvonnalla on helppo saada tykkääjiä, mutta silloin touhu on vain kosmeettista kikkailua.

Otetaanpa esimerkki: oman blogini lukijamäärät ovat kasvaneet vuoden aikana noin 300 %. Tällä perusteella voisin heppoisesti väittää, että viestintäni on tehokasta. Tosiasiassa ratkaisevaa on se, käyvätkö oikeat ihmiset sivuillani. Julma totuus on se, että bisnekseni ei kasva lainkaan, jos blogin lukijat ovat keskisuomalaisia kukkakauppiaita tai metsästystä harrastavia maanviljelijöitä.

(Toki minä rakastan keskisuomalaisia kukkakauppiaita ja metsästäviä maanviljelijöitä, mutta he eivät ole kohderyhmääni. He ehkä hankkivat itselleen jonkin kirjani, mutta he eivät osta puheenvuoroa tai koulutusta.)

Jokaisen viestintäpäällikön ja -johtajan on syytä tonkia mittarinsa ja tutkimuksensa läpi. Onko kaapissa relevantteja tutkimuksia vai vain näennäisfaktoja, joiden kerääminen on laihduttanut lompakkoa jo useamman vuoden?

Mikä vikana viestinnässä? (Osa I)

Olen tällä viikolla osallistujana Viestintäpäällikön koulutusohjelman toisella jaksolla. Aiheena ovat viestinnän strateginen suunnittelu ja viestinnän mittaaminen.

Jakso kestää kaksi päivää, ja kouluttajina on viisi asiantuntijaa eri organisaatioista.

Olen ollut näinä kahtena päivänä pahuksen skeptinen. Vaikka olen itse viestinnän ammattilainen, päästän nyt ilmoille epäsopivia ajatuksia – yksi per postaus.

1. Viestinnän ammattilaiset ovat liian usein nöyristelijöitä.

Täällä on esitetty sellaisia ajatuksia kuten "Ei saa jättää viestinnän ihmisiä heitteille" – aivan kuin viestinnän ammattilaiset olisivat kissanpentuja, jotka eivät itse osaa ottaa ohjaksia käsiinsä. Samalla säälitellään ja voivotellaan, miksi viestintä ei ole johtoryhmässä edustettuna.

Tästä samasta nöyristelystä kertoo myös se syy, miksi viestinnän tuloksia mitataan. Viestintä haluaa mittaustuloksilla vain perustella olemassaoloaan organisaation johdolle ja muille yksiköille. Onko kukaan koskaan kuullut, että myyntiyksikkö joutuisi perustelemaan olemassaoloaan muille?

Nyt on aika ryhdistäytyä ja lopettaa itsesääli. Viestintä on itsestäänselvyys, jota ilman ei voi johtaa, myydä eikä kehittää yhtään mitään. Tämän pitäisi näkyä viestintäihmisten ryhdissä, esiintymisessä ja puheissa. Tällä hetkellä porukka hohkaa lähinnä arkuutta ja itsesääliä.

Lähden elokuvabisnekseen

Aion perustaa oman elokuvateatteriketjun. Metodini on seuraava:

• Rakennan sekalaisia leffasaleja: osa on rähjäisiä mutta toimivia Kekkosen ajalta ja osa on tyylikästä mutta toimimatonta italialaista designia. Pääsääntö on, että asiakkaalle ei koskaan kerrota etukäteen, millaiseen saliin hän päätyy.
• Asiakkaat voivat ostaa leffalippuja tyylikkäisiin designsaleihin, mutta silti voin koska tahansa varoittamatta vaihtaa italialaismuotoilun taidonnäytteen tilalle haisevan 1980-luvun leffasalin. Siellä leffan katsominen kestää pitempään, koska nauha on venynyt. Lipuista en hyvitä mitään, koska asiakkaathan maksoivat mahdollisuudesta kokea italialainen designelämys. (Se on sitä mielikuvamarkkinointia nääs.)
• Julkaisen leffa-aikataulut, jotka ovat houkuttelevan monipuoliset ja kattavat. En kuitenkaan aio noudattaa omia aikataulujani. Perun leffoja, jos siltä tuntuu. Elokuvat eivät myöskään yleensä ala ajoissa, vaan kuulutan teatterissani: "Harry Potter salissa 3 kello 15.30: aloitusaika on muuttunut. Arvioitu aloitusaika on 15.45."
• Aion myös vaihtaa saleja ennakoimattomasti. Kun ihmiset ovat salissa 3, kuulutan: "Harry Potter salissa 3, esityssali on muuttunut. Uusi sali on numero 4." Kun ihmiset ehtivät saliin 4, leffa on jo ehtinyt alkaa.
• Peruutan leffoja mielivaltaisista syistä. Suosikkiselityksiäni ovat lehtikeli, pakkaskeli, hellekeli, sadekeli, projektorivika sekä henkilökunnan kahvitauko.
• Leffasaleissani saattaa olla kylmä tai kuuma. Kesällä pyrin rikkomaan ilmastoinnin ja talvella lämmityksen. Äänentoisto on joskus liian hiljaisella ja joskus korviasärkevän kovalla. Jos asiakas valittaa, kerron että asia korjataan seuraavan varikkokäynnin yhteydessä, mutta juuri nyt tilanteelle ei voida tehdä mitään. Hymyilen lohduttavasti.
• Juuri kun leffa on loppumassa, raahaan leveät kahvinmyyntikärryt keskelle käytävää, niin että ohi ei pääse. Kerron kaikille myyväni mielelläni kahvia, mutta Visa Electron ei toimi koskaan, eivätkä juuri nyt pelaa sirukortitkaan. Mutta käteisellä voi toki ostaa, jos on tasaraha.
• Mainostan olevani luontoystävällinen leffateatteri, mutta silti niiden 80-lukulaisten salien vessojen jätevedet valuvat maahan teatterin alle. Lisäksi myyn kaikki tarjoilut kertakäyttöastioista. Uudemmissa saleissa käytän myös muovipussiroskiksia, jotka vaihdetaan joka näytöksen välissä, vaikka pussissa olisi vain yksi litteäksi taiteltu karkkipaperi.
• Leffalippuja voi ostaa myös verkkokaupastani. Verkkokauppani ottaa aina rahat asiakkaalta, mutta se ei välttämättä lähetä tälle lippuja.
• Palvelunumeroni on ilman muuta kallis. Sen jonotusmusiikkina ovat karmeimmat teostomaksuttomat tiluleit. Tavoitteenani on pitää jonotusaika vähintään vartissa. Se pehmittää karskeimmankin asiakkaan.
• Kun teen lippu-uudistuksen, en testauta sitä käyttäjillä. Sen sijaan testautan sen Intiassa.
• Kun teatterini ovat kaaoksessa, aion kommentoida julkisesti, että ei tämä minun mielestäni ole kaaos. Olen jo harjoitellut peilin edessä olkien kohauttelua. 

Ai mutta pahus. Tämä konseptihan taitaa olla jo olemassa jollain toisella alalla.

VR vei rahat - ensin verkkokaupassa, sitten puhelinpalvelussa

Kävin torstaina junalla Helsingissä. Ostin lipun VR:n verkkopalvelusta. Järjestelmä ei koskaan lähettänyt minulle lippua, mutta rahat se kyllä vei.

Jonotin juuri äsken VR:n maksulliseen puhelinpalveluun yli 20 minuuttia, ja asian hoitaminen vei lähes 10 minuuttia. Aikaa meni kauan, koska väsyneen oloinen asiakaspalvelija ei kuunnellut minua kunnolla. Jouduin selittämään samoja asioita läpi useaan otteeseen.

Asia oli sen verran monimutkainen, että selvittelynkin aikana sain kuunnella VR:n teostomaksutonta taustapimputusta kahdesti. Maksoin tietenkin tästä lystistä sekä jonotusajalta että puheluajalta.

VR:llä on tässä hyvä bisnesmetodi, joka kannattaa kopioida muuallekin:

1. Tee moka, josta asiakas maksaa.
2. Kun korjaat mokasi, laita asiakas maksamaan myös siitä.

VR ei kelpaa enää edes referenssiksi

VR on niin paha alisuoriutuja, että se ei kelpaa enää edes referenssiksi. Palvelumuotoiluun erikoistunut Palmu Inc esitteli sivuillaan vielä jokin aika sitten VR-casea:

Alla on kuvakaappaus Palmun sivuista tällä hetkellä: VR on kadonnut mystisesti.

En ihmettele lainkaan.

Enhän minä vihaa naisia, mutta...

Katson silloin tällöin Diiliä. Kovin usein en kykene, koska Hjallis Harkimolta tulee tämäntyyppisiä naisvihaisia yleistyksiä:

Sähän kantelet kuin naiset.

ja

Ei noi naiset pysty olemaan keskenään tappelematta.

En muista sanatarkkoja sitaatteja, mutta tähän suuntaan Hjallis ajattelee ja viestii. Ehkä nämä kommentit voisi jotenkin ymmärtää vitsinä (huonona sellaisena), mutta Hjallis tuntuu latelevan niitä tosissaan. On kumma juttu, kuinka hänen naistyöntekijänsä jaksavat työskennellä moisen misogyynin kanssa.

Olen sen verran tosikko, etten kerta kaikkiaan jaksa sukupuoleen liittyviä yleistyksiä ja vastakkainasetteluja. Aivan kuin yksi sukupuoli olisi parempi kuin toinen.

Vastaavanlaista sontaa pääsee myös joidenkin naisten suusta.

Miehiin ei voi luottaa.

tai

Ei ne miehet osaa järjestää seminaareja.

Varmasti on olemassa kantelevia naisia ja epäluotettavia miehiä. Toisaalta on olemassa myös kantelevia miehiä ja epäluotettavia naisia.

Sukupuoleen liittyvät yleistykset kertovat enemmän puhujasta kuin sukupuolten aidoista ominaisuuksista.

Käytännön vinkki haavojen hoitoon

Tuotteistusprojekti: Tolkku blogiin

Katselin, että digimediatoimistoni Aucor on kehitellyt aika hyvän konseptin: Blogi päivässä. Konsepti on nähtävästi syntynyt sen jälkeen, kun oma blogini valmistui.

Ehkä minunkin pitäisi tuotteistaa blogeista kirjoituskoulutus. Jos Aucor hoitaa teknisen ja visuaalisen puolen, minä taas voisin kehittää konseptin, jossa harjoitellaan yhdessä päivässä bloggaamisen perusteet. Sen nimi olisi tietenkin Tolkku blogiin.

*ding* Kello on 9.26, ja tilaan saman tien Aucorilta tolkkublogiin.fi-domainin.

Kenelle Tolkku blogiin olisi tarkoitettu?

• yrittäjille ja freelancereille
• asiantuntijoille, konsulteille ja puhujille
• poliitikoille
• taiteilijoille ja esiintyjille

Mitä päivässä ehtii saada?

• 5 valmista tiivistä postausta
• 25 blogiisi sopivaa postausaihetta ja -ideaa seuraavaksi puoleksi vuodeksi aikataulutettuna
• 5 luovuttamatonta vahvaa kirjoitustekniikkaasi, jotka ovat osa omaa tyyliäsi
• 5 asiaa, joita juuri sinun pitää hioa omissa teksteissäsi
• 5 keinoa löytää postausaiheita
• 10 tehokasta vinkkiä otsikointiin
• 5 napakkaa keinoa luoda postauksen rakenne
• 10 tyylikeinoa ja retorista vinkkiä
• 30 kielioppiniksiä pahimpien mokien varalta
• lounaan ja kahvit

Siis täydet 100 erilaista vinkkiä kirjoittamiseen. Äläkä unohda lounasta ja kahveja.

Miten Tolkku blogiin toteutetaan?

• Istumme yhdessä kuin tatit klo 9–15. Kanssamme on fläppi, läppärit, nettiyhteys ja paljon pöytätilaa.
• Paikkakuntana voi olla mikä tahansa isompi kaupunki Tampereen eteläpuolella.
• Syömme lounaankin läppäreiden ääressä.
• Päivä on lähtökohtaisesti yksilövalmennus.

Onko osallistumiselle joitain edellytyksiä?

• Sinulla pitää olla perustettuna blogi, jossa on jo joitain postauksia.
• Tarvitset läppärin, jossa on langaton verkkoyhteys, sekä digikameran fläppien kuvaamista varten.
• Ymmärrät, että tekstisi ei ole sielusi. Sinun pitää olla valmis muokkaamaan kirjoituksiasi.
• Saat hoitaa päivän aikana meilejä ja puheluita vain tauoilla – jos siis annan sinun pitää taukoja.

Mitä tämä maksaa? Onko takuuta?

• Jos et ole tyytyväinen, en laskuta mitään. Lounaat, kahvit ja mahdolliset tilavuokrat joudut kyllä pulittamaan.
• Minulla ei ole vielä aavistustakaan, mitä tämä voisi maksaa. Nelinumeroinen summahan se on joka tapauksessa, mutta kaipaan ensin käyttäjäkokemuksia.

Tuumasta toimeen ja ajatuksesta aktiin.

Kuka haluaisi olla ensimmäinen uhrini? Päätin juuri tehdä yhden keikan ilmaiseksi pilottina.

Tarvitsen tietenkin jonkun, jota en tunne entuudestaan. En halua, että kaverisuhde vaikuttaa arviointiin. Lisäksi uhrin pitää olla kohderyhmään kuuluva. Siitä ei ikävä kyllä ole hyötyä, jos opiskelija antaa arvionsa tuotteesta.

Haluatko siis istua päivän kanssani otsa hiessä ja sormenpäät kipeinä? Prujauta alle kommentti tai livauta meiliä: katleena ja iki.fi. Jos tarjokkaita sattuu olemaan enemmän kuin yksi, teen tietenkin valinnan relevanttien tekijöiden pohjalta. Niitä ovat nykyinen blogisi, maineesi, yrityksesi, ammattisi, pärstäkerroin sekä yhteensopivat horoskooppimerkit.

*ding* Kello on 10.33, ja Ficora ilmoitti, että tolkkublogiin.fi on varattu minulle.

Edit klo 11.03: Unohdin tietenkin mainita ilmoittautumisten takarajan. Ole siis yhteyksissä syyskuun aikana.

Lause on avoin kaikkien lukea

Tuija Aalto postasi eilen illalla mediakokemuksista Facebook-uudistusten myötä.

Tämä oma postaukseni ei liity asiaan yhtään mitenkään.

Sen sijaan huomioni kiinnittyi Tuijan käyttämään kauniiseen ja harvinaiseen lauserakenteeseen (lihavointi omani):

[– –] Google+ -palvelussa, joka avautui kaikkien liittyä pari päivää sitten.

Avautui kaikkien liittyä. Tuo on rakenne, jota käytetään nykyään aivan liian vähän. Se on lyhyt, rytmikäs ja hyvällä tavalla valtavirrasta poikkeava. Siinä on jotain runollista. Iso suomen kielioppi kuvailee tätä ihastuttavaa infinitiivikoukeroa enemmänkin.

Tämä on pätevä rakenne kenen tahansa käyttää. Nyt kaikki kokeilemaan! Annan muutamia vinkkejä:

Raportin on oltava selkeä maallikkojenkin lukea. Ah, lause ilman kapulakieltä.

Amica teki lasagnea meidän syödä. Kuulen jo, kuinka Amican lounaalle rynnii satapäin ihmisiä.

Ovi on sitten avoinna käydä. Mikä runollinen tapa antaa potkut!