Blogiarkisto Elokuu 2011

Minun 360 astettani

Olen tänään saanut itsestäni Psyconin kokoaman 360-arvion, joka on osa Viestintäpäällikön koulutusohjelmaa. Arvioita on antanut 14 yhteistyökumppaniani, rooleiltaan alihankkijoita, asiakkaita tai kollegoita. Käyn nyt läpi joitain tuloksia.

Ensimmäiseksi ihmettelin, kuinka kilttejä yhteistyökumppanini ovat olleet arvioissaan. He muun muassa luulevat, että pysyn kohtuullisen hyvin aikataulussa ja että hallitsen prosessini. Kukkuahan se on.

Oikeasti teen ajoissa vain ne hommat, jotka vaikuttavat muiden työhön. Sen sijaan kaikki oman toimintani ja yritykseni kehittämiset jäävät helposti kesken. Lisäksi kirjoitan usein iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Yhteistyökumppaneille näkyvä jäävuori on siis aikataulussa pysymistä, mutta pinnan alla lipsun kaikesta mahdollisesta.

Toisekseen huomasin, että yhteistyökumppaneitteni mielestä uskallan tarttua vaikeisiinkin asioihin. Myös se on potaskaa. Hehän eivät tiedä, mitä asioita olen jättänyt sanomatta, koska en vain ole kehdannut.

Oikeasti välttelen vaikeista asioista puhumista – ja tämä on iso kehityskohta toiminnassani. En edes uskalla palkata suoria alaisia, koska en pystyisi sanomaan heille ikäviä asioita. Tosiasiassa olen siis nahjus.

Jos haluaisin täsmällisemmän tuloksen itsestäni, täytyisi pyytää arviot myös puolisolta, sukulaisilta ja ystäviltä. Silloin henkilökuva olisi varmasti rehellisempi (ja ehkä myös inhorealistisempi).

Onneksi yhteistyökumppanini olivat kirjanneet myös kehityskohtia.

Isoin kehitysalueeni on liian vähäinen toisten huomioiminen. Olen itsekin havainnut, että olen usein turhan dominoiva ja ylitsepursuava, jolloin hiljaisemmat jäävät helposti varjoon. Tähän täytyy kiinnittää enemmän huomiota.

Bonuksena kerrottakoon vielä hauskin sitaatti, jonka todenmukaisuutta en tosin itse pysty arvioimaan:

Katleenan muuten niin hurmaava persoona pelottaa tietyntyyppisiä (mies)henkilöitä, jotka hakevat viestintäihmiseltä ensisijaisesti stabiilia olemusta.

Skarppina kuin saksenterä

Taidan olla hieman kiireinen. Meneillään on VPK-kurssi, ja lisäksi työn alla on kolme kirjaa yhtä aikaa. Keväältä on jäänyt pari pientä rästityötä, uusi tuotteistusprojekti on käynnistynyt, ja tavalliset koulutuksethan on vedettävänä viikoittain.

Mistä huomasin, että olen kiireinen?

• Laitoin ajatuksissani avonaisen Pommac-pullon laukkuuni, ja desin verran limua ehti valua Martta-läppärini päälle. Nyt tasohiiren painike ei toimi kunnolla, ja näytön oikeassa yläkulmassa on kiinnostava valokaari, joka valuu tunti tunnilta alemmas.
• Laitoin hyttysmyrkkyä kainalooni, koska se näytti roll-on-deodorantilta.
• Ruiskautin hajuvettä suuhuni, koska se näytti suusuihkeelta.

Jos pesen hampaani säärikarvanpoistoaineella, on syytä huolestua.

Leimahduspisteessä

Osallistun tänä vuonna Inforin järjestämään Viestintäpäällikön koulutusohjelmaan eli VPK-kurssille. Kyseessä on vuoden mittainen koulutus, jossa on kahdeksan lähiopetusjaksoa sekä kirjallinen lopputyö. Homma ei ole mikään läpihuutojuttu, koska jokainen etätyö on tehtävä ja kaikilla opetusjaksoilla on oltava.

Kurssi on tosi iso investointi kaltaiselleni yksityisyrittäjälle. Saan toki hieman alennusta, koska kuulun Inforin kouluttajaverkostoon, mutta maksettavaa kertyy silti useita tonneja.

Tänään on ollut kurssin eka päivä, ja olen jo nyt tyytyväinen panostukseeni. Vietämme kolme päivää Mustion linnassa, ja tämän päivän vetäjänä on ollut viestinnän grand old man Leif Åberg.

Mikä hassuinta, Lefa on saanut minut jälleen ajattelemaan gradua ja valmistumista. Päätin tänään hylätä vanhan graduaiheeni (koossa olisi ollut 40 sivua) ja siirtyä uuteen.

Olen tänään hahmotellut gradun nimeä ja teemoja. Pahoittelen nimi- ja termitulvaa – koettakaa kestää.

Kuinka kohu leimahtaa?
Kohun kielellistäminen ja leimahtaminen blogeissa

1. Käsitteiden määrittely ja tapausesittely
– issue, leimahtaminen, kielellistäminen
– tapausesittelyt (ainakin Lehtovaara, ehkä Empore*)

2. Kohun leimahtamisen kaari ja teoriat
– Malcolm Gladwell: Tipping Point, 2006
– Ball: Critical Mass, 2004
– James Grunig (kriittiset issuen tekijät)
– Åberg & Iivonen: 3 tekijää (tarttuvuus, perhosefekti, faasipiste)
– Heathien SUCCES-teoria
– julkisuuksien kentät (public spheres)
– 3 tasoa: yksilötaso, mikrotaso, makrotaso

3. Kohun kielellistäminen
– julkisuuden kentät ja border checkpointit (Åbergin ja Iivosen mallin kehittäminen dynaamisemmaksi)
– kuka kielellistää?
– mikä kielellistäminen onnistuu ja mikä ei?

4. Kohun legitimiteetti (oikeutus)
– kuka argumentoi?
– miten legitiimiys argumentoidaan ja kielellistetään?

Kuten huomaatte, yritän värvätä blogin lukijoista piiskaajia. Tämä vuosi minulla menee muissa kirjaprojekteissa, mutta jos en ensi vuoden alussa mainitse mitään gradusta, minua on syytä patistaa äärimmäisen ivallisin sanankääntein.

* Tähän kaipaan lisää tapausesimerkkejä: mitkä kohut ovat levinneet suomalaisissa blogeissa?

Kolmessa eri roolissa

Tänään on monta mielenkiintoista tapahtumaa Helsingissä.

1) Tietokirja-seminaari

Menen kuuntelemaan Tieteiden taloon paria paneelikeskustelua:

Miten sosiaalinen media muuttaa kirjabisnestä? (klo 13-14)
Keskustelijoina ovat Eevaliisa Anttila, Annamari Arrakoski-Engardt, Maija Kuusi ja puheenjohtajana Iida Simes.

Mikä on suomen kielen kohtalo? (klo 14-15)
Lavalla ovat Vesa Heikkinen, Lea Laitinen, Olli Löytty ja puheenjohtajana Pirjo Hiidenmaa.

2) Tunteet, näkemykset ja kokemukset lavalla Talentumissa klo 15.30-18.00

Talentum järjestää paneelikeskusteluillan, jonka ensimmäisessä setissä keskustelijoina ovat Maiju Lehti, Pirjo Pynnönen, Leena Harkimo ja Maaretta Tukiainen. Toisessa setissä ovat Janne Löytänä, Jari Parantainen, Antti Apunen ja minä.

Illan juontajana on Jukka-Pekka Vuori.

3) Tuliturnajaiset Kansallismuseon pihalla klo 20.00-20.30

Olen siellä keskiaikavaatteissani elävöittämässä ja lämmittelemässä yleisöä.

Kaikki kolme tapahtumaa ovat avoimia ja ilmaisia, joskin Talentumin tilaisuuteen ilmoittautuminen on jo päättynyt.

Vertaus on aina valittavissa

Eilisen postaukseni kommenteissa Niidelj (alias juristi ja suuri kuuttifani Jussi Kari) totesi seuraavaa:

Useille sosiaalinen media on kuin meri, jota yritetään hallita rakentamalla patoja ja aallonmurtajia, yrittämällä kontrolloida sitä. Kovimmillaan itketään ja vaaditaan merta jäädytettäväksi pohjaan asti, jottei vesi kastelisi jalkoja. Eihän se onnistu.

Sosiaalisessa mediassa pärjääminen on kuitenkin enemmänkin lainelautailua: pitää vähän haistella tuulia, katsoa mistä tulee hyvä aalto ja lautailla sen päällä niin kauan kuin pystyy ja sitten vaihtaa aaltoa. Joskus toki voi laudan päältä tippua, mutta sitten vaan uutta yritystä peliin. (Sama muuten pätee liike-elämäänkin)

Jussi siis otti negatiivisen vertauksen ja antoi tilalle vertailtavaksi positiivisen.

Kumpi vertauksista on oikea? Se johon uskoo.

Vertaus on vain itseään toteuttava ennustus. Jos päätät, että jokin asia on "vaarallinen meri", et todennäköisesti koskaan käy kastautumassa. Sen sijaan jos päätät, että sama asia on "kivaa lainelautailua", siihen on paljon helpompi ryhtyä.

Valitse vertauksesi huolellisesti. Niissä on yllättävän paljon voimaa.

Lupa ylvästellä #Elonmerkki

Viimeinen puhuja lavalla tänään on Rovion ja Angry Birdsin Peter Vesterbacka. Hän on ylpeä – joku voisi käyttää hämäläistä perinnesanaa leuhka – mutta niin sietääkin olla.

Vesterbacka luettelee numeroita: miljoonia ammuttuja lintuja, loppuunmyytyjä pehmolelueriä, kiinalaisia piraattikopioita ja tarinoita, joissa Rovio on sankarin roolissa.

Ainoa ongelma on, että en saa mitään irti tästä kaikkien aikojen bisnestarinasta. Ymmärrän kyllä käsittämättömän kasvun ja ihailen Rovion päämäärätietoisuutta, mutta olisin halunnut päästä ilmiön taakse.

Vasta yleisökysymyksien myötä Vesterbacka listaa tekijöitä, joiden hän uskoo aiheuttaneen kasvun:

• ensimmäinen peli älypuhelimille
• sympaattiset hahmot
• koukuttava tasopelaaminen
• mahdoton pudota pisteissä alaspäin (porkkanaa, ei keppiä).

Menestys antaa luvan olla ylpeä. Mutta jaksan kuunnella ylpeää ihmistä vain, jos opin kuuntelemisesta jotain.

Vieraspostaus: Mitä pomo pelkää yli kaiken?

Nyrkkisääntö: Kun joku tulee puhumaan innovaatioista, hän tulee luultavasti paikasta, jossa ei ole koskaan innovoitu yhtään mitään. Ei ainakaan niin valmiiksi, että siitä olisi joku jossain maksanut euroakaan.

Siksi suhtauduin Aalto-yliopiston Anssi Tuulenmäkeen etukäteen vankan ennakkoluuloisesti. Hän kun kertoi kaiken lisäksi tittelikseen yli-innovaatioaktivisti.

Mutta niin kävi, että Anssi osoittautui parhaaksi puhujaksi moneen vuoteen. Hän kertoi perusasioita strategiasta, mikä yleensä tarkoittaa käsittämätöntä höpinää. Tällä kertaa turina olikin poikkeuksellisen täyspäistä.

Tuulenmäki määritteli strategian niin, että minäkin ostan sen:

Joko tee eri asioita kuin muut. Tai sitten tee samoja asioita eri tavalla kuin muut.

Anssi oli vankasti sitä mieltä, että suunnitteleminen on pahasta. Suomessa ei ole niin pientä asiaa, ettei sitä varten perustettaisi komiteaa. Tulokset ovat tietenkin vaatimattomia.

Järkyttävän suunnittelumanian sijaan pitäisi kokeilla. Heti ja pienesti. Paperilla ei koskaan voi suunnitella kunnollista, kilpailijoista erottuvaa strategiaa. Sitä on vain kokeiltava.

Mutta voiko strategisia asioita kokeilla? Monet johtajat pitävät itsestään selvänä, ettei tietenkään voi.

Päivän kysymys mielestäni olikin, miksei muka voisi?

Arkityöni on myydä isoille pomoille erilaisia kokeiluja viikoittain. Kokemuksesta voin kertoa, että valtaosa päättäjistä kavahtaa moista ajatustakin. Hyvä etteivät laske alleen.

Kysyn tietenkin aina, mikä muka estää? Miksei voida kokeilla uusia palvelutuotteita? Mitä siinä voi hävitä?

Ai kymppitonnin? Eikös  liikevaihtonne ollut viime vuonna miljardeja?

Mikään ei auta. Pelko on ihmisen tunteista vahvin. Pomoilta tuntuu puuttuvan yksinkertaisinkin mahdollinen pelonhallinan strategia.

Pelko sinänsä on silkkaa viisautta. Evoluutio on huolehtinut, että pelkurit pääsevät jatkamaan sukua. Uhkarohkeista jää elämään vain tarinoita.

Ihminen on siis tyhmä, jos hän ei pelkää. Sitä paitsi liiketoimintaan kuuluu jo määritelmänkin mukaan riski. Jos ei ole riskiä, tuskin se on bisnestäkään. 

Mutta rohkea hallitsee pelkonsa. Sitä voi ja kannattaa harjoitella. Esimerkiksi kokeilemalla.

Kannattaa kuunnella yli-innovaatioaktivistia #Elonmerkki

No niin. Aina kun lavalla on loistava puhuja, tuloksena on surkea postaus.

Aalto-yliopiston Anssi Tuulenmäellä on esitellä valtavat määrät uutta tietoa, kiinnostavia caseja, päteviä näkemyksiä ja nasevia kiteytyksiä. Niinpä luet juuri nyt sekavaa kokoelmaa lääpällään olevan bloggaajan havaintoja. En kykene itsenäiseen ajatteluun, koska olen aivan myyty.

Siis sekava kokoelma, ollos hyvä:

Tuulenmäki on valinnut tittelikseen yli-innovaatioaktivistin. Hänen mukaansa se on parempi kuin "kehityspäällikkö". Tuulenmäen mielestä on huolestuttavaa, jos kehityspäällikkö ei osaa kehittää edes uutta titteliä itselleen.

Tuulenmäen päämäärä on edistää strategisia innovaatioita. Näitä hän kuvailee kahdella tavalla:

• Strategia on sitä, että
  a) pitää tehdä eri asioita kuin muut tai
  b) pitää tehdä samoja asioita eri tavalla kuin muut.
• Strateginen innovaatio on sitä, että valitaan joko–tai. Jotain vanhaa pitää jättää kokonaan pois ja tehdä peruuttamaton muutos.

Paras viestintä on toimimista eri tavalla kuin muut.

Tuulenmäellä on osuvia kiteytyksiä ja esimerkkejä:

Meillä Suomessa on pakko olla pitkäjänteinen. Paskan puhuminen on aina jossain vaiheessa lopetettava, koska talvi tulee aina. On ryhdyttävä toimeen. Kreikkalainen voi vain maata puun juurella lämpimässä ja odottaa, että appelsiini putoaa käteen.

Omena-hotellit eivät kilpaile toisten hotelleiden kanssa. Sen sijaan se kilpailee anopin sohvaa vastaan. Omena ei kamppaile saadakseen neljättä luokitustähteä, vaan se etsii niitä ihmisiä, jotka yleensä yöpyvät sukulaisten luona.

Mitä turva-alalla voi tehdä toisin? Sweetdreamsecurity.com kauppaa kissankorvaisia valvontakameroita, sydämistä tehtyjä ketjuja ja nallen muotoisia lukkoja. Se on tuonut maskuliiniselle alalle leikillisyyden.

Mikä on olennaista strategisen innovaation keksimisessä? Tuulensuu nostaa esille kaksi asiaa:

1. Nosta ideoiden laatua niin, että ne haastavat toimialan konventioita.
2. Laske ideoiden kokeilukynnystä.

Voi pahus. Tämän kun muistaisi arjessa.

Vieraspostaus: Organisaatioeläimiä safarilla

Helsingin kaupungin keskushallinnossa töitä paiskiva erityissuunnittelija Marja-Leena Vaittinen kertoi, miten Helsingin kaupungin virkamiehet lähtivät safarille.

Kyseessä oli eri virastoista koottu 36 asiantuntijan porukka. Se halusi saada selville, miten yrittäjiä voisi palvella paremmin.

Perinteisen haastattelulomakkeiden sijaan tai koko konkkaronkka sai kouraansa pokkareita. En tarkoita pokkareilla kevyttä lukemista, vaan simppeleitä videokameroita. Lisäksi he saivat tehtäväkseen pärisyttää tallentimiaan vapaasti.

Sitten joukkio painui valaistumaan kampaamo- ja ravintolayrittäjien pakeille. Kaikkiaan he vierailivat 36 firmassa ja jututtivat 50 henkilöä.

Vaittinen esitti lyhyen koosteen, johon oli leikattu yrittäjien kommentteja. Jälki oli sopivan rosoista. Videolla ei kommentoinut edes mikään jumalan ääni. Katsojat - eli muut virkamiehet - ovat saaneet itse kuunnella ja päätellä.

Näin konkreettinen viesti on erityisen arvokas sisäisen markkinoinnin alkuvaiheessa. Silloin muutosvastarinnan kourissa rimpuileva organisaatioeläin väittää kivenkovaan, ettei hänen palveluasenteessaan ole mitään vikaa.

Jo lyhyt live-näyte kertoi paljon. Mikään ei ole tehokkaampaa kuin se, että asiakas itse kertoo isolla valkokankaalla, mikä mättää.

Sen jälkeen pahinkin luupää joutuu myöntämään, että ehkä hänen on sittenkin muutettava jämähtänyttä asennettaan.

"Ei voi olla mainemaisteri tai julkisuusjuristi" #Elonmerkki

Elonmerkki-tapahtumassa ovat nyt vuorossa Veikkauksen viestintäjohtaja Ilkka Juva sekä T-Median kehitysjohtaja ja Reputation Institute Finlandin edustaja Riku Ruokolahti. Heidän osuutensa nimi on Järki ja tunteet maineen rakentajina.

Kokoan oheen heidän kiteytyksiään ja avaan niitä lyhyesti.

Kukaan ei voi olla mainemaisteri tai julkisuusjuristi.

Juvan kiteytys kuvaa hyvin sitä, että mainetta ei voi hallita. Juvan mukaan ainoa asia, jonka voimme tehdä, on pohtia omaa tekemistämme ja vertailla sitä maineeseemme. Jos maineemme ei tunnu kuvaavan sitä, millaisia oikeasti olemme, on analysoitava mistä ero johtuu. Minkä takia ihmiset ajattelevat meistä "väärin"?

Tästä saan itselleni puuhanakin. On turha ajatella, että "tuokin käsitti väärin". Järkevämpää on pohtia, miksi joku käsitti väärin ja olisinko itse voinut toimia toisin.

Maine on tunneside, joka vakuuttaa (an emotional bond that ensures).

Ruokolan määritelmä on osuva. Tunnesiteitähän on monenlaisia, mutta vakuuttava tunneside on myös ennustus, joka toteuttaa itseään. Jos jollakin taholla on jokin maine, kaikki sen tekemiset tulkitaan olemassa olevan maineen kautta.

(Ajatelkaas vaikka Johanna Tukiaista. Kun hän meni naimisiin, kaikki ennustivat, että liitto ei kestä. Aivan. Eihän kenenkään parisuhde säily, jos puolisot saavat päivittäin kuulla ja lukea syitä siihen, miksi he kohta eroavat.)

Isoin mörkö on sosiaalinen media.

Ruokola viittaa siihen, että kun juna jättää laiturille, ihminen voi tilittää asiasta koko maailmalle esimerkiksi Facebookissa. Vaikka statuspäivityksen lukija ei itse matkustaisikaan junalla, hänen näkemänsä kolmansien osapuolten viestit vaikuttavat VR:n maineeseen huomattavasti.

Niinpä monen maineenhallinnan asiantuntijan pöksyt väpättävät, eikä ihme. Sosiaalinen media tuntuu varmasti hallitsemattomalta ja pelottavaltakin.

Ruokola kuitenkin korostaa, että yrityksen omat tekemisen tavat vaikuttavat sen näkyvyyteen sosiaalisessa mediassa. Kohut eivät synny itsestään.

Haluamme olla maailman paras rahapeliyhtiö.

Juva kertoo, että tämä ajattelumalli toimii heillä sisäisenä sparraajana. Kun työntekijät pohtivat erilaisia vaihtoehtoja, he kysyvät itseltään ja toisiltaan: "Toimisiko maailman paras rahapeliyhtiö näin?"

Hyvä idea. Tämä täytyy apinoida omaan toimintatapaan.