Blogiarkisto Marraskuu 2010
Debit, credit ja perkele
No niin, tänään tapahtui se, jota olen pelännyt pitkään.
Hämeenlinnan rautatieaseman lippuautomaatti antoi valita kahdesta vaihtoehdosta:

"Credit" ja "debit". Mitä ihmeen suomea nuo ovat?
Luukku päivässä, kaksi parhaassa
Uskaltaisinko perustaa blogijoulukalenterin? Se tarkoittaisi yhtä postausta päivässä jouluaattoon asti.
Normaalitilanteessa ehkä uskaltaisin, mutta tänä vuonna joulukuuni on poikkeuksellisen kiireinen. Olen lupautunut pitämään 7 koulutusta, vaikka kalenterissa on vain 12 työpäivää. Sitä paitsi olen jo vuoden ajan vannonut, että teen korkeintaan pari valmennusta viikossa. Kuitenkin viikolla 50 valmennuksia piisaa tiistaista perjantaihin.
Todennäköisesti maailman epäselvin meiliotsikko
En ihan heti saanut selvää tästä otsikosta.
![]()
Vuolerin nettisivut
Lupasin viime viikolla postata vuolukivitakkojen valmistajien nettisivuista. Toteutus vähän venyi, mutta nyt se tulee. Taustalla on siis tekemäni kaupat Tulikiven kanssa, josta postasin Myynti 2.0 -blogissa.
Ensimmäiseksi arvioin Vuolerin nettisivuja. Ainakin tällä kertaa kaupat estyivät kahdesta syystä:
Veikkaa ja voita!
Kinnusen Teemun blogissa on meneillään pieni kilpailu. Blogissa on neljä tekstiä, joista kolme on Teemun käsialaa ja yksi on minun. Olen yrittänyt matkia Teemun tyyliä niin, että lukija ei erota, mikä teksti on minun.
Blogi-ideoita: käy kimppuun!
Päähän on lähiaikoina tullut pari blogi-ideaa, joiden toteuttamiseen minulla ei ole taitoa saati aikaa. Olkaa siis hyvät ja hyödyntäkää:
1) Käännösblogi suomesta englanniksi: bisnestä, designia ja mediaa
"Sano se someksi" -kirja tuli painosta
Hip hei! Sano se someksi -kirjani tuli juuri painosta. Kirja on tarkoitettu sosiaalisen median aloittelijoille, ja näkökulmana ovat tietenkin työelämän tarpeet.
Markus Kajo bloggaa jälleen
Nautinnollista! Suosikkimieheni Markus Kajo bloggaa jälleen Ajatusten miljoonalaatikossa.
Tulikivi vs. Nunnauuni vs. Vuoleri, osa I
Kirjoitin eilen vierailupostauksen Sahlstenin Pekan blogiin. Aiheeni oli vuolukivitakkojen myynti, ja tarina jatkuu omassa blogissani tänään tai huomenna.
Onko se suomea vai englantia?
Kielimuurin ylitys 1
Ympäristöaktiivi ja WWF:n työntekijä Sampsa Kiianmaa (Twitterissä @sampsa) kirjoitti äsken tweettiinsä yhden ainoan sanan: Home. Kysyin häneltä viisastellen, mitä kieltä sana oli. Jos se oli englantia, viesti oli kiva. Jos se oli suomea, oli syytä surkutteluun.
Kielimuurin ylitys 2
Ei oo totta - Katleena Kortesuo


3 tuntia sitten // katleena
Kouluttajan puutuminen on kyllä minullekin tuttua, mutta peruutussyy se ei ole koskaan ollut...
3 tuntia sitten // Sarppa
Toivottavasti et koskaan joudu lähettämään asiakkaillesi viestiä, että koulutustapahtuma on peruttu...
3 tuntia sitten // Harri Länsipuro
Loistava, reiluus vs. laatu.... itseasiassa olisi hyvä saada lasten ja Barbapapojen näkemys...
5 tuntia sitten // katleena
Anitta, kiitos kommentista ja tervetuloa blogiini! Reiluus on kiinnostava ilmiö bisneksess...
9 tuntia sitten // katleena
Outi, olet ihan oikeassa. Minkä tahansa asiantuntijapalvelun ostaminen on pahuksen vaikeaa,...